Gtapedia
LoveFist-Artwork

Taidekuva Love Fististä Grand Theft Auto: Vice Cityssä. Vasemmalta oikealle: Willy, Percy, Jezz Torrent ja Dick.

Love Fist (pelimaailman ulkopuolella myös nimellä Rockstar’s Love Fist) on kuvitteellinen skotlantilainen metallimusiikkibändi, joka esiintyy Grand Theft Auto: Vice Cityssä ja mainitaan monissa myöhemmissä peleissä.

Kuvaus[]

Yhtyeen jäsenet ovat Jezz Torrent, Willy, Dick ja Percy. Ensin mainitun nimi on väännös sanoista jizz torrent ("spermahyöky"), ja muiden nimet ovat slangitermejä penikselle. Love Fistin nimi viittaa “fistingiin”, eli nyrkin työntämiseen naisen vaginaan, ja iso osa bändin tuotannosta viittaa seksiin. The Number of the Breast -albumin nimi on vitsi Iron Maidenin The Number of the Beastista.

Bändin perustamisajankohtaa ei ole paljastettu, mutta vuonna 1984 V-Rock järjesti Love Fist -konserttilippujen arvonnan, ja vuonna 1986 bändi on "Steel Heart Stone Cold Prostate" -kiertueella, ja sitä manageroi Kent Paul. Tommy Vercetti auttaa Vice Cityn keikan järjestämisessä ja suojelee bändiä häiriintyneeltä fanilta. Vuoteen 1992 mennessä yhtye on enää kolmen miehen bändi, kuten Vinyl Countdownin mainostaululla näkyy, sillä Willy on jättänyt yhtyeen. Vaikka bändi on mainoksesta päätellen tuolloin yhä olemassa, K-DST:n juontaja Tommy Smith, samoin kuin moottoripyöräilijä, kysyy “Mitä Love Fistille tapahtui?” Bändi hajosi ainakin kerran vuosien 1992 ja 1998 välillä, sillä Grand Theft Auto: Liberty City Storiesissa mainostetaan bändin comeback-kiertuetta.

Grand Theft Auto: Vice Cityssä paljastuu useita salaisuuksia bändin jäsenistä: laulaja Jezz Torrentilla oli ilmeisesti tapana harrastaa seksiä lampaiden kanssa, rumpali Dick nukkuu pupupyjamassa, kitaristi Percy on Duran Duranin suuri fani (mitä pidetään häpeällisenä) ja basisti Willy käyttää mielellään naisten alusvaatteita. Jezz Torrent laulaa ristiinpukeutumisesta kappaleessa "Dangerous Bastard", ja Tommy syyttää koko bändiä biseksuaalisuudesta, mihin he eivät vastaa.

Grand Theft Auto IV:ssä SuperStar Café mainostaa siellä pidettävää Love Fistin keikkaa. Lazlow mainitsee bändin Integrity 2.0 -radiokanavalla, ja Fistfans.com -verkkosivu (“fistingin” faneille) mainitsee olevansa kiistassa Love Fistin kanssa nimensä vuoksi.

Grand Theft Auto V:ssä Willy (nimi on muodossa Willie) esiintyy ja voidaan tappaa sivutehtävässä, jossa Trevor varastaa häneltä kultahampaan. Samassa tehtävssä esiintyvät myös Love Fistin manageri ja ilmeisesti laulunkirjoittaja. TV-ohjelmassa Fame or Shame Jezz Torrentin mainitaan tehneen soolotuotantoa, ehkä Love Fististä eronneena. Bändillä on myös tähti Vinewood Walk of Famella.

Tunnetut laulut[]

  • "Fist Till Morning"
  • "Down Down Down"
  • "Dangerous Bastard"
  • "Fist Fury"
  • "A Broken Heart Can't Be Mended (Just Broken Again)"
  • "Beast Fist"
  • "Bury Me Deep Inside"
  • "Chin Stainer"
  • "Chin Twister"
  • "Dangerous Man - Dead Family"
  • "Dragon Eyes"
  • "Fallen Stars on Shattered Dreams in the Rain"
  • "Four Boys against Your Face"
  • "Liver Buster"
  • "Satan's Pillows"
  • "The Four Scottish Horsemen of the Apocalypse"
  • "Take It on the Chin"
  • "Zinc Deficiency"

Kappaleet "Dangerous Bastard" ja "Fist Fury" ovat osa V-Rockin soittolistaa GTA Vice Cityssä. "Down Down Down Down" -kappaleesta kuuluu pätkä taustalla Love Juice- ja Publicity Tour -tehtävien alkukohtauksissa, ja pätkä "Fist Till Morning" -kappaleesta kuuluu heidän kiertueensa radiomainoksen aikana.

Tunnetut albumit[]

  • Dogs on Heat
  • Fat Chicks All Day All Night
  • Devil's Own Band
  • The Number of the Breast
  • Clear the Custard

Esiintymiset tehtävissä[]

Grand Theft Auto: Vice City[]

Grand Theft Auto V[]

  • Vinewood Souvenirs - Willy (Vain Willy)